Tietoa minusta

Olen 33-vuotias IT-konsultti ja kahden lapsen äiti. Asun Espoon Leppävaarassa puolisoni ja 2-vuotiaan taaperomme sekä helmikuisen vauvamme kanssa.

Tällä hetkellä olen opintovapaalla ja viimeistelen maisteriopintojani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Syksyllä 2021 palaan työhöni IT-konsulttina kuntien taloudenohjausjärjestelmien parissa.

Vapaa-aikaani vietän vapaaehtois- ja järjestötoiminnan parissa. Olen myös mukana teknistä optimointia tarjoavassa startupissa. Rakkaimpiin harrastuksiini kuuluvat luonnossa liikkuminen perheeni kanssa, karaoke sekä lumilautailu.

Lapsuuteni vietin Keski-Suomessa, silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa. Lukion jälkeen asuin useamman vuoden ulkomailla, mutta viihdyin myös pääkaupunkiseudulla.

Espoolaistumiseni alkoi opiskeluaikoina saatuani työpaikan joka sijaitsi Espoon Karaportissa. Samoihin aikoihin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu muutti Otaniemeen. Perheemme asettui Leppävaaraan vuonna 2018 kun esikoisemme ilmoitti tulostaan.

Koulutus

Valmistuin ylioppilaaksi Jyväskylän Lyseon lukiosta. Aloitin työt jo lukion toisella luokalla, ja lukion jälkeen opiskelin töiden ohessa viestintää Helsingin yliopistossa. Vuonna 2013 aloitin opinnot Ruotsissa Tukholman yliopistossa, josta valmistuin kauppatieteiden kandidaatiksi ja valtiotieteiden kandidaatiksi keväällä 2017. Syksyllä 2017 aloitin maisteriopinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Työelämä vei jälleen mennessään jo maisteriopintojen ensimmäisenä vuonna, ja tällä hetkellä olen opintovapaalla työstämässä graduani.

  • (2021) Kauppatieteiden maisteri, Aalto-yliopisto
  • 2017 Kauppatieteiden kandidaatti (Ekonomiekandidat), Tukholman yliopisto
  • 2017 Valtiotieteiden kandidaatti (B.Sc. in Political Science), Tukholman yliopisto

Ura

Työssäni vastaan kuntien taloudenohjaukseen liittyvien järjestelmien käyttöönotoista konsultin ja projektipäällikön roolissa. Edellisessä työpaikassani toimin sisällöntuotannon tehtävissä isossa, kansainvälisessä teknologia-alan yrityksessä. Ennen ICT-alalle siirtymistä työskentelin yli 10 vuotta muodin parissa. Tein mallintöitä pääosin New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa ja Kauko-Idässä. Työhistoriaani mahtuu myös viestinnän töitä niin freelancer-toimittajana aikakauslehdessä kuin viestintäassistenttina kosmetiikkayrityksessä.