- Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella järjestäytyi
Kokoomuksen uusi aluevaltuustoryhmä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on järjestäytynyt 16.4.2025 järjestetyssä kokouksessa. Kokouksessa valittiin aluevaltuustoryhmälle väliaikainen puheenjohtajisto, jonka vastuulla on mm. puolueiden väliset paikkaneuvottelut hyvinvointialueella, luottamuspaikkojen jakaminen sekä uuden aluevaltuustoryhmän toiminnan käynnistäminen. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin kirkkonummelainen Anna Sahiluoma, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Satu Mollgren Kauniaisista ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Julia Lindholm Espoosta. Tuleva ryhmäjohto odottaa innolla uuden valtuustokauden alkamista. “Kiitän … - Synnyttäneiden hoito on investointi koko perheen hyvinvointiin
Synnytys on yksi elämän mullistavimmista hetkistä – sekä fyysisesti että henkisesti. Jokainen synnyttänyt ansaitsee laadukasta ja yksilöllistä hoitoa ennen synnytystä, sen aikana ja sen jälkeen. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella meidän on varmistettava, että synnyttäneet saavat tarvitsemansa tuen ja synnytyksen jälkeisen hoidon, eivätkä jää yksin. Jälkitarkastus ei saa olla pelkkä muodollisuus Synnytyksen jälkeinen aika on herkkä vaihe, jossa … - Espooseen ruotsin kielikylpypolku varhaiskasvatuksesta perusopetuksen loppuun saakka
Ruotsin kielen taito on heikentynyt Suomessa merkittävästi viime vuosina. Espoolla on Suomen toiseksi väkirikkaimman kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäjänä merkittävä rooli ruotsin kielen osaamisen ylläpidossa. Kielikylpyopetus antaa lapsille mahdollisuuden panostaa ruotsin oppimiseen jo varhaiskasvatuksessa, ja tarjoaa vahvan pohjan hyvän kielitaidon sekä toiminnallisen kaksikielisyyden saavuttamiseksi. Espoo on pääkaupunkiseudun ainoa kunta, jossa ei ole kielikylpypolkua Espooseen tarvitaan … - Kukaan ei saa jäädä yksin terveydellisten huolien kanssa – takaisinsoitto ei saa kestää viikkoja
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on kuluvalla valtuustokaudella tehty paljon hienoa kehitystyötä, mutta yksi perusasia vaatii edelleen välitöntä korjausta: yhteydensaanti perusterveydenhuoltoon ja suun terveydenhuoltoon on saatava lain edellyttämälle tasolle. Tilanne on ollut osassa aluetta kestämätön. Takaisinsoittoaikaa on voinut joutua odottamaan jopa kaksi viikkoa, ja kun yhteyttä lopulta saa, edessä voi olla viesti, ettei vapaita aikoja ole lainkaan. Tämä ei … - Ei tukiasemaa Westendinpuistoon – säilytetään alueen luonto- ja virkistysarvot
Espoon Westendinpuistoon ollaan jälleen kaavoittamassa matkaviestintukiasemaa. Vaikka Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta on aiemmin hylännyt kolme vastaavaa hanketta, tällä kertaa kaupunkisuunnittelujohtaja on tehnyt päätöksen asemakaavasta poikkeamiseksi. Westendinpuistoon on siis rakentumassa 32 metriä korkea matkaviestintukiaseman masto sekä huoltorakennus suoja-alueineen ja huoltoreitteineen. Tukiasemahanke poikkeaa asemakaavasta siten, että masto ja laitesuoja sijoittuvat asemakaavan mukaiselle puistoalueelle, jonne ei ole osoitettu rakennusoikeutta. Tämä … - Varhaiskasvatuksen tavoitteet ja lapsen etu eivät toteudu ilman riittäviä resursseja
Laadukas varhaiskasvatus on paitsi lapsen oikeus, myös ehdoton edellytys vanhempien työssä käymiselle ja toimivalle lapsiperhearjelle. Espoossa on jo useamman vuoden jatkunut tilanne, jossa päiväkodit pyytävät vanhempia pitämään lapset kotona tai hakemaan lapsia päiväkodista aikaisemmin. Tilanne on kuluvan syksyn aikana ollut erityisen hankala ja toistuva, ja on sanomattakin selvää, että osalle vanhemmista tämä tarkoittaa sitä, että työt … - Nuorten mielenterveysongelmat ovat jääneet koronapandemian varjoon – hyvinvointialueelle tarvitaan terapiatakuu
Mielenterveyshäiriöt ovat nuorten merkittävin sairastavuutta ja toimintakyvyn heikkenemistä aiheuttava sairausryhmä. Mielenterveysongelmat ovat paitsi inhimillinen tragedia, ongelmien yleistyminen on valtava yhteiskunnallinen haaste. Mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleisin syy alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeisiin ja koko väestöllä yleisin syy sairauspäivärahan saamiselle. Nuorisopsykiatrian lähetemäärät ovat kasvaneet rajusti 2010-luvulta alkaen, ja koronan aiheuttamat poikkeusolot ovat entisestään lisänneet riskiä mielenterveysongelmien puhkeamiselle tai pahenemiselle. … - Ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23.1.2022 – olen ehdolla Länsi-Uudellamaalla
Ensimmäiset aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Aluevaaleissa valitaan aluevaltuusto, joka vastaa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä. Valtuutetut päättävät lähipalveluista, kuten sosiaali- ja terveysasemien toiminnasta, vammaispalveluista, vanhuspalveluista sekä pelastustoimesta. Äänelläsi on siis suora vaikutus toimivaan arkeen. Olen ehdolla numerolla 169 Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Voit äänestää minua, jos kotikuntasi on Espoo, Hanko, Inkoo, Karkkila, Kauniainen, Kirkkonummi, Lohja, Raasepori, … - Mielipidekirjoituksemme Länsiväylässä: Pito- ja vetovoimaa varhaiskasvatukseen
Kirjoitimme valtuustokollegani Ira Hietanen-Tanskasen kanssa mielipidekirjoituksen Länsiväylään koskien varhaiskasvatuksen tilannetta Espoossa. Kirjoitus on julkaistu Länsiväylässä 16.12.2021. Pääkaupunkiseudulla varhaiskasvatuksen henkilöstöpula on todellinen, ja iso ongelma on myös henkilöstön pitovoiman puuttuminen. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan määrätietoinen pitkän aikavälin suunnitelma. Ira hietanen-tanskanen ja julia lindholm (Länsiväylä 16.12.2021) Länsiväylä käsitteli Espoon valtuustoryhmien talousarviosta saavuttamaa neuvottelutulosta (LV 27.–28.11.2021). Uusina valtuutettuina ja … - Toimiva varhaiskasvatusjärjestelmä on avainasemassa työn ja perhe-elämän yhdistämisessä
Työssäkäyntiä ja perhe-elämää yhteensovittavat pienten lasten ja koululaisten vanhemmat muodostavat merkittävän osan kaupungin työvoimasta. Espoo, joka onnistuu tukemaan työn ja perheen yhteensovittamista ruuhkavuosien keskellä, on houkutteleva asuinpaikka lapsiperhearkea eläville perheille. Siksi kaupungin pitääkin panostaa entistä enemmän lapsiperheiden palveluihin sekä työn ja perheen yhteensovittamista tukeviin käytäntöihin. - Läkkitorista saa halutessamme viihtyisämmän heti
Läkkitori on asukkaiden yhteinen tila, jonka viihtyisyys ja turvallisuus on tärkeää. Leppävaaran asukkaat ovat odottaneet keskuksen kehityshanketta jo vuosia ja ymmärtääkseni lisää odottamista on luvassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemme tällä välin saisi ja voisi kehittää Läkkitoria. Tässä muutamia parannusehdotuksia, jotka voisi toteuttaa vaikka täksi kesäksi. - EU:n elpymispaketti ei ole kuntapolitiikkaa, mutta se voi vaikuttaa yhteiskunnan ja talouden vakauteen.
Kunnanvaltuustoissa ei päätetä EU:n elpymispaketista, mutta asia on monelle kuntavaaleista kiinnostuneelle espoolaiselle ymmärrettävästi hyvin tärkeä. Paketista äänestetään huomenna keskiviikkona 12.5. klo 14 alkavassa eduskunnan täysistunnossa. Kokoomus on antanut kansanedustajilleen äänestyksessä vapaat kädet, ja eduskuntaryhmämme puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan enemmistö ryhmästä on valmis tukemaan pakettia.